Perkele!

Ketä oikeasti kiinnostaisi jos minä kuolisin --- jäisin auton alle, tekisin itsemurhan, palaisin elävältä. Joku saattaisi kaivata hetken, unohtaisi sitten. Joku saattaisi muistaa pitkäänkin, mutta kun hän kuolisi niin siinä katoaisi viimeisetkin muistot. Sitten maattaisiin mullan alla unohdettuina, turhana --- sillä minähän en ole lapsinero, Mozart, Shakespeare, Tolkien --- minua ei muisteta, se on surullista mutta totta. Ja ehkä se juuri tekee tästä elämästä niin turhauttavaa - vaikka mitä tekee niin sitä ei muisteta, siitä ei välitetä --- mutta toisaalta, mitä perkeleen väliä? Ei ketään muutakaan muisteta, ja miksi murehtia sitä että itseä ei muisteta tulevaisuudessa kun joku muistaa tänään? Ja mitä se minua hyödyttää vaikka kukaan ei muistaisi sadan vuoden päästä?