Kävin eilen psykologilla. Se kysyi että minkä väristä minun elämäni on, vastasin että harmaata.

Keväällähän sen pitäisi olla keltaista tai vihreää. Oranssia tai punaista. Minulla se on harmaata - koska mitään ei tapahdu, koska kaikki on tasaista. Välillä lintsaan koulusta, välillä käyn kaupungissa yksin tai koulukaverin kanssa, välillä netti töppää ja silloin potkin seinää ja kiroan. Mutta ei mitään - siis ei mitään - minkä muistaisin myöhemmin, unohdan päivät yhtä nopeasti kun ne tulevat ja menen eteenpäin, luen kokeisiin ja saan niistä ysejä tai kaseja - mutta entä sitten? Minä en jaksa tälläistä harmautta, tätä on jatkunut jo ihan liian kauan, ihan liian pitkään.

Jos olisi rahaa hyppäisin junaan ja menisin Helsinkiin yllätysvierailulle iskälle, äiti saisi kauheat tällit mutta entäs sitten, mutta ilman rahaa on hankala matkustaa. Eikä riitä pokka mennä pummilla.

Voisin ostaa vaikka silinterihatun, jos siitä vaikka irtoaisi jotain iloa.